tiistai 21. kesäkuuta 2016

Digikuntayhteistyökatsaus

Tänään kokoontui jälleen Tampereen kehyskuntien tietohallintoyhteistyön ohjausryhmä. Vakioasiana kokouksissa on katsaus palvelujen digitalisaatiotyön etenemiseen kunnittain.Yhteistyön pohjana toimii kehyskuntien yhteinen digivisio "Helppo palvelu", joka on hyväksytty kunnanhallituksissa. Kyseessä on  juuri sopivan löyhä periaatteelinen asiakirja, joka teroittaa asian merkitystä mutta ei vielä jäykistä prosesseja liiaksi.

Kehyskuntakokoonpanon kunnilla on omat lähestymistapansa työhön. Joissakin kunnissa paino näyttää selkeästi olevan koulutuspalveluissa, osa rakentaa vielä perusteita kasalle, yksi tutkii kuntalaisten osallistamista ja jossain on sisäinen järjestäytyminen käynnissä. Eroavaisuudet ovat ymmärrettäviä, eri kokoisten kuntien resurssit ovat myös hyvin erilaiset. Pienten suuri mahdollisuus on vähemmän yllättävästi yhteistyö.

Seutukuntaan kuuluu keskuskaupunki Tampere, jolla on oma kehittynyt digitalisaatio-ohjelmansa, kuten tämän kokoluokan kaupungilla kuuluukin. Tampereen kanssa tehdään yhteistyötä perinteisesti jo perustietotekniikan ja tietoliikenteen yhteisten sopimusten pohjalta, nämä ovat vakiintunutta perustoimintaa. Koko kaupunkiseudun tietohallinnon johtoryhmässä pohditaan parhaillaan seuraavan askeleen ottamista yhteistyön syventämiseksi. Keskustelu jatkuu syksyllä.

Kehyskunnat ovat keskenään luontevia kumppaneita nimenomaan palveluja ketterästi kehitettäessä. Kokemukset pitää jakaa, yhteisiä toimintamalleja tulee käyttää ja yhteisiä hankintoja tulee tehdä entistä enemmän. Kyse on toimivien sisältöjen lisäksi tietysti myös taloudesta. Tähän saakka yhteistyötä on voitu tehdä kevyellä ja joustavalla tavalla ja yhteistä henkilöresurssiamme hyödyntäen. Ict-perustoiminnan ja -yhteistyön vakiinnuttua ja palvelujen digitalisaation noustessa agendalla ylöspäin on myös kehyskuntien yhteistyön järjestäydyttävä. Seuraaville, pidemmille askeleille tarvittaneen jonkinlaiset pelisäännöt.

Pelisäännöissä digihankkeemme voitaisiin jakaa kolmeen koriin: Kuntien omat, kehyskuntien kesken tehtävät sekä koko seutukunnan kanssa tehtävät - kuka tekee mitäkin kenen kanssa? Yhteiset hankkeet vaativat määrittelyjä, erityisesti rahoituksen suhteen - miten kustannukset jaetaan ja kuka vastaa mistäkin? Kuntien hieman erilaistet hallintokäytännöt tulee ottaa myös huomioon ja samalla varmistaa että palvelujen digitalisointi ei valu tietohallintoyksiköiden vastuulle - kyse on jälleen kerran palveluista, ei tekniikasta. Kokeilukulttuuriakin pitää pelisäännöillä edistää.

Pelisääntöehdotuksen rakentaminen tapahtuu elokuussa, enemmän tai vähemmän edellä kuvatun pohjalta. Kootaan hackathon -hengessä poikkiammatillinen ryhmä suljettuun tilaan päiväksi ja eikä tulla ulos ennen kuin ehdotus on kasassa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti