tiistai 26. huhtikuuta 2016

Moderneilla viestintäpalveluilla asiakas keskiöön

Digitalisaatio on tullut jäädäkseen, eikä kehitystä voi pysäyttää. Digitalisaatio luo mahdollisuuksia ja samalla haastaa meidät uudelleenarvioimaan nykyisiä toimintatapojamme. Parhaimmillaan digitalisaatio luo pohjaa sekä kestävälle kehitykselle että auttaa meitä tekemään asioita paremmin, joustavammin ja kustannustehokkaammin.

Digitalisaation vaikutus on nähtävillä myös julkisen varhaiskasvatuksen puolella. Varhaiskasvatuksen asiakkaat, eli vanhemmat, edustavat aina uutta sukupolvea, joka omaksuu ensimmäisenä uudet digiajan käytännöt. Kankea kunta laahaa digiasioissa perässä. Haasteeksi muodostuu se, miten päästä samalle tasolle asiakkaiden kanssa?

Työelämän muuttuessa myös työajat muuttuvat: perinteisen klo 8-16 rytmin rinnalle on noussut etätyöt, pätkätyöt, osatyöt ja muut. Tämä johtaa siihen, että hoitotarpeet muuttuvat päiväkodeissa. Päiväkotien on muutettava toimintatapojansa: ”On muutettava itseämme (päiväkoti) muutoksen mukana”.

Nykyinen päiväkodin arki turhauttaa monia – Lapsiperheet odottavat varhaiskasvatukselta moderneja viestintäpalveluita

Vanhemmat ovat väsyneitä tilanteeseen, jossa papereita kulkeutuu päiväkodin ja kodin välillä, viestintä on sekavaa ja viestintäkanavia on monia: viestejä on ovissa, lokeroissa, ilmoitustauluilla, sähköposteja, tekstareita, tapaamisia sekä jopa lapsiin maalarinteipillä kiinnitettyjä lappuja. Viestintä on pirstaloitunut ja samoja asioita kysytään, jotka ovat jo varhaiskasvatuksella on tiedossa. Toisekseen, päiväkodeilla ei ole tiedossa mitkä palvelut asiakkaat kokevat tärkeiksi. 

Ylöjärven kunta on hengessä mukana hallituksen Digiloikka-kärkihankkeessa. Digiloikan tavoitteena on ”siirtyä toimintakulttuuriin, jossa sähköisiä välineitä käytetään hyväksi ja luodaan toimivia, tehokkaita ja vuorovaikutteisia kanavia kuntalaisten kanssa käytävään vuorovaikutukseen”. Digi-Ylöjärven tavoitteena on luoda ”Helppo palvelu”, jossa asiakkaat laitetaan palvelukokemuksen keskiöön – ei niinkään ATK-välineet. 

Parhaimmillaan digitalisaatio toimii renkinä ja antaa lisää aikaa myös elävään kontaktiin! 

Modernin päiväkodin arjessa viestintä on helppoa ja vaivatonta kaikille osapuolille. Nykyteknologian maksimaalinen hyöty saavutetaan kun työntekijä ehtii viestiä tarvittavista asioista siinä muodossa, että myös asiakas haluaa ja ehtii vastaanottaa lähetetyt viestit. Viestinnän pitää olla kaikille samanarvoista ja sillä pitää tavoittaa jokainen, ketä viesti koskettaa. Samalla viestintäpalvelujen pitää aina olla laadukkaita, hyviä ja helppoja, jossa digitalisaatio toimii renkinä eikä päin vastoin. 

Parhaimmillaan uusi teknologia valjastetaan osaksi päiväkodin toimintaa kaikilla tasoilla. Sähköisellä viestinnällä helpotetaan ihmisten arkea, mutta silti säilyttäen vuorovaikutus ja kohtaamiset asiakkaiden kanssa.  Sähköisen viestinnän lisääminen säästää käsin tekovaiheita ja aikaa vapautuu muuhun: digitalisoinnin välilliset hyödyt - taloudelliset sekä ympäristöystävälliset - tulevat selkeästi näkyviin. 

Sofigate auttaa Ylöjärven varhaiskasvatusta modernien viestintäpalvelujen ideoinnissa ja konseptoinnissa 

Projektin parissa työskentelee palvelumuotoilun, digikehityksen ja modernin viestinnän asiantuntijat: Timo Savolainen, Karoliina Liimatainen sekä Henna Issakainen. Tiimi tuo mukanaan koko Sofigaten osaamisen, palvelujen parhaat käytännöt, ihmiset ja työkalut. Projektin aikana keräämme ja analysoimme varhaiskasvatuksen sekä valittujen sidosryhmien ideoita, joista potentiaalisin idea muotoillaan valmiiksi konseptiksi. Järjestämme ja fasilitoimme kaksi Hackathon -päivää, joissa ideoidaan ja konseptoidaan potentiaalisin idea jatkoa varten. Keskiössä on helppo ja asiakaslähtöinen palvelu, jossa asiakkaan kokemus laitetaan innovoinnin ja kehittämisen ajuriksi. 


Uskomme, että jos palvelu tuottaa hyötyä ja lisäarvoa vanhemmille, tuottaa se myös sitä päiväkotien työntekijöille. Parhaassa tilanteessa asiakkaalla olisi käytössä vain yksi tietoturvallinen käyttöliittymä, jonka avulla voisi esimerkiksi ilmoittaa tulevat poissaolot, tarkistaa Verottajalta saadut tulotiedot ja, joka Push-ilmoituksella kertoisi vapaista hoitopaikoista ja tärkeistä viesteistä reaaliajassa. Viestin havaitsemisen helpottamiseksi voisi käyttöön ottaa myös Facebooksista tutut ”punaiset pisteet”, jotka tunnetusti herättävät väsyneemmänkin vanhemman huomion. Visiomme mukaan tämä tehostaisi kommunikointia, kannustaisi vuoropuheluun ja mahdollistaisi vaikka VaSu-keskusteluaikojen varaamista kotona kalenterin ääressä ja aamu-/iltapäivällä voisi päiväkodissa keskittyä lapsen tarpeisiin ilman hirveää kiirettä.

Tartumme mielenkiinnolla tähän mahdollisuuteen ja projektin valmistuttua toukokuun lopulla Ylöjärven varhaiskasvatuksella on käytössään priorisoitu joukko ideoita ja valmis konsepti, joilla voidaan parantaa ja yhtenäistää viestintää varhaiskasvatuksen ja kodin välillä.

Sofigaten projektitiimi,

Henna Issakainen, Karoliina Liimatainen ja Timo Savolainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti